sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Näpsäkkä kömmähdys

Aloitin syksyllä Näpsä-käsityökoulun ja menin heti lasimestarin oppiin. Seuraavassa jaksossa puurramme puutöitä ja tallilyhdyn, jota varten saattoi jo loihtia lasit. Sieluni silmiin syttyi satulyhty, jonka valossa lukisin puntille möröistä ja mymmeleistä, ja mielestäni loikkasi lasiin pupu...


ja kettu:


Värkkäsin vemmelsäärtä tuntitolkulla, ja kuten näkyy, ensimmäinen sulatustyöni epäonnistui karvaasti: ajatuskuplassa on kirjaimellisesti kupla.


Käpyni kärähti niin pahasti, että painelin täyttä häkää lasikauppaan ja hiillostin myyjää tunnin, ennen kuin hän suostui hyvittämään lasit. Väitin, että minulle oli myyty kelvotonta lasia, sillä jokaiseen lasilevystä leikattuun (neljään) palaseen oli pullahtanut kupla tismalleen samaan kohtaan, vaikka paloja oli poltettu kolmella eri kerralla eri kohdissa uunia. Kupla erottuu myös ketun yläpuolella.


Myyjän mukaan virhe oli liian ohuessa lasikerroksessa (yksinkertainen kolmimillinen lasi), liian korkeassa lämpötilassa tai sen äkkinäisessä vaihdoksessa, hyllynsuojapaperissa tai ties missä. Lopulta hän myönsi, että kyseessä saattoi olla "lasin ominaisuus, ei virhe". Minusta ominaisuus, josta ei kerrota asiakkaalle etukäteen ja jota ei voi kontrolloida, on virhe.


Sulattelin myös korun poikineen, ja tiffany-tekniikkaakin kokeilin kolmen laatan laitaan.


Kotosalla kötöstelin pari kyyheliä, kuten isäntä nämä epelit nimesi:


Malli: oma
Lanka: virolaista hahtuvaa ja villalankaa koristeluun
Virkkuukoukku: 6,0
Huovutus: ensin 40- sitten 80-asteisessa kirjopesussa


Ompelin kahden kyyhelin taakse hakaneulan, jotta maskotit pääsevät matkaan kassissa, pipossa tai vaikka rintapielessä.

7 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Kivannäköisiä nuo lasijutut!

Altocumulus kirjoitti...

Aivan ihania lasitöitä, kuplasta huolimatta!

Villikissa kirjoitti...

Tosi hienoja lasitöitä. Ja kyyhelit niin söpöjä. :)

Sanna kirjoitti...

Mun mielestä kuplat sopivat kuvaan, näyttää ihan kuulta, vaikka sinua tietty harmittaa, kun ei ollut tarkoitus. Sapettaisi minuakin, mutta hyvä lyhty siitä kuule tulee!

Hepsi kirjoitti...

Ihania lasitöitä! Minustakaan kuplat eivät haittaa!

Anonyymi kirjoitti...

Tosta lyhdystä on tulossa aivan huippu ! Noi ns. virheet ei välttämättä oo huono juttu, voi näyttää aika upeilta kynttilän liekin kanssa. Sä oot jo nyt aika NÄPSÄ!

U

anpali kirjoitti...

Kauniit lasitaulut olet tehnyt, kuplista huolimatta. Ehkä on hyväkin, että kuplat ovat kaikissa neljässä, jotenkin yhtenäisempi. Vaikka ymmärrän kyllä, että se harmittaa.