sunnuntai 18. marraskuuta 2007

Helmipanssari ja arvanheittoa

Tiedättehän sanonnan, jonka mukaan suutarin lapsilla ei ole kenkiä eikä neulojan miehellä villoja? Koko blogihistorian aikana olen vetänyt tikkunuotasta ukkokullalleni yhden ainoan pipan, eikä sekään mennyt pitoon hämmentävän nännikärkensä tähden. Syynä niukkaan tuotantoon ei ole ollut laiskuus vaan isännän tuikitarkka tyylitaju, johon vetelät, lerpottavat neuleeni eivät ole oikein istuneet.

Sinnikkään tivauksen seurauksena isäntä alkoi kuitenkin puhua kotitakista. Junnasin aluksi vastaan, sillä ikkunamme ovat etelään ja oravanpesässämme kesät talvet lämmintä vähintään +24 astetta. Ihmiset tarkenevat täällä vallan hyvin ilman fyllinkiä - kissoillahan villatakki on tyyliseikka. Tämä Kauneimpien käsitöiden kamelinvärinen jakku ja tuplahelmineule alkoivat kuitenkin yllättäen soida yhteen ja innoittaa:


Niin syntyi mittatilaustyönä helmipanssari - isännän mukaan kun takin pinta on yhtä ketjupanssaria:


Malli: oma
Lanka: 2-kertainen Seitsemän veljestä, n. 700 g.
Puikot: 7,0


Takki onnistui kuten toivottiin (muttei ollenkaan odotettu), ja miellyttää suureksi ilokseni myös isäntää - häntä jopa enemmän kuin minua. Silmissäni on tikkuja ristissä ja katselenkin karsastaen, kuinka helmineule vetää vinoon, taskut lerpottavat ja hihansuut kupruilevat.



Mainio maku apunaan isäntä valitsi nasevat napit helmineuleeseen - mistäpä muustakaan kuin helmiäisestä:


Meninpä minäkin messuille, mutta tällä kertaa holtti (ja hyvä seura) mukana. Viime vuoteen verrattuna ostokseni olivat suorastaan maltilliset - joku voisi sanoa jopa säälittävät: juuttinarua, lenkkimohairia, kynttilänsammutin ja ruusukristallia.


Jotain muutakin tarttui mukaan, mutta se on vielä salaisuus, sillä...

Tikkunuottani täyttää marraskuun lopussa vuoden!

1-vuotissynttärin kunniaksi pykään pystyyn ARPAJAISET. Viskaa arpasi kommenttilootaan, ja kerro jokin käännekohta neulojan/kutojan/virkkaajan/askartajan/luojan urallasi. Se voi olla jokin tekele, kapine tai vaikkapa sisäinen oivallus, joka osoitti sinulle jotain merkittävää käsitöistä, itsestäsi taikka maailman tilasta. Jos valinta tuottaa vaikeutta, voit kertoa monta, kuten minä:

1. Ensimmäinen merkittävä taite oli Kuparikukka, joka kasvatti minulle lehmänhermot ja opetti, ettei purkaminen ole pahasta, vaan ainoastaan edellytys etenemiselle. Sitä ennen olin tavoitellut lähinnä lopputulosta, mutta kuparikukka opetti nauttimaan itse prosessista.

2. Kuoma puhalsi minut pullolleen antamisen iloa. Olin toki sitä ennenkin kötöstellyt kokoon lahjoja, mutta Kuomaa oli varmaan hauskempi tehdä kuin saada. Apsu ja Vaaksiainen jatkoivat sen tassunjäljillä.

3. Suklaapisara oli ensimmäinen omalla ohjeella mittojen mukaan neulottu (ja täydellisesti onnistunut) työ, ja siihen tilasin langat ensi kertaa nettikaupasta. Helmipanssari porhaltaa perässä.

4. Ikaros liitti minut määrittelemättömällä tavalla muiden neulojien ketjuun, osaksi suurempaa kehystä ja elävää perinnettä.

Osallistumisaika päättyy maanantaina 26.11., joka on Tikkunuotan virallinen syntymäpäivä. Arvanheittäjäin kesken vedän tikkunuotasta esiin jotain pientä ja pehmoista.

Ja vielä vinkkaus kaikille kissaihmisille ja -neideille; käykääs äänestämässä vuoden Lokikollia! Velho ottaa myös osaa ja hurmaa luontaisella charmillaan siellä sun täällä, josta löytyy mirkkujemme fanklup ja muuta kissankultaa.

35 kommenttia:

villasukka kirjoitti...

Onnea!!! Ja lokikolli on kyllä mielettömän komea :)

Käännekoht(i)a.....
No tietysti se kun oppi neulomaan ja ensimmäinen pusero (sähkönsininen, järkyn paksusta langasta), ja blogien löytäminen ja tänä syksynä tuo ylös alas-neule.

hannaliini kirjoitti...

Onnittelut!
Minulle käännekohta neulomisessa on ollut ensimmäinen valmiiksi saakka tekemäni villapusero, Muumi-paita kummitytölleni. Sitä ihastelen vieläkin, aina kun näen...

Nasti kirjoitti...

Kyllähän joka miehellä kotitakki pitää olla! Komea!

Onnittelut vuosikkaalle! Kohokohtia neulojan urallani on monta ja aina ne nytkäyttävät taitotasoani eteenpäin. Viimevuosien suurimman nytkähdyksen aiheutti neuleblogien maailman avautuminen. Ja siinä ennenkaikkea se, että tajusin etten ole lankakasoineni yksin :)

muoriska kirjoitti...

Onnea blogille.

Jaa-a ehkä se paras oivallus on se että hyväksyn sen että en välttämättä jaksa noudattaa ohjetta loppuun asti , vaan alan säveltämään.

tanja kirjoitti...

kävin antamasssa ääneni velholle! Komia kolli!!!

Pia kirjoitti...

Onnea.

Ehkä ensimmäinen itse kudottu villapaita kasvatti itseluottamusta neulojana.Sen jälkeen niitä on syntynyt tasaiseen tahtiin.

Blogimaailman löytyminen avasi kokonaan uuden käsityömaailman, jota en tinnyt olevan olemassakaan.

Kolmas oivallus oli, että lankaa voisi kehrätä myös itse. Se on vielä oppimatta, mutta pieniä askelia siihen suuntaan olen jo ottanut.

Kata kirjoitti...

Palajon Onnea!!!
Käännekohta käsitöiden saralla..hmm..Sanoisin että ensimmänen itse suunniteltu ja (onnistuneesti) huovutettu kassi minkä tein. Siitä olen edelleenkin niiiiin ylpeä!

aura kirjoitti...

Onnittelut! Aika monella on juuri mennyt tai menossa blogiarpajaiset, koska blogi täyttää vuosia.
Minulle käännekohta oli varmaan pois kotoa muutto. Sen jälkeen työt alkoivat myös valmistua, koska kukaan ei siivoa enää ohjetta ja työtä eri paikkaan, vaan ne saavat rauhassa olla sohvalla tai työpöydän ympärillä.

Jaana kirjoitti...

Onnittelut vuosipäivän johdosta! Miehen takki on komea!
Mulle neulomismaailmani ehdoton kohokohta, kimmoke ja innostuksen lisääjä on ollut blogimaailmaan tutustuminen. Se tapahtui aika tarkalleen kaksi vuotta sitten kun löysin neuleblogit. Istuin huumassa tietokoneella viikonlopun ja surffasin läpi kaikki silloiset kotimaiset neuleblogit. Siitä meni sitten alta puoli vuotta kun oli oma blogi laitetttava pystyyn. Koskaan en ole näin paljoa neulonut joten bloggaus myös lisää innostusta ja inspiraatioita! Ihana maailma.
Neuletöistä olen oppinut jokaisesta jotakin, mutta yksi käänteentekevä työ oli blogini alkuaikoina tekemäni Kiri-huivini, se avasti oven englanninkielisten ohjeiden valtavaan maailmaan. Parasta on kuitenkin väkertää neuleen parissa monta aikaa, ehkä purkaakin, ja todeta lopulta valmiina, että siitähän tuli upea! Tässä suhteessa oma tangled yoke cardiganini on oiva esimerkki, tykkään vallattomasti siitä, että se on kuin minun kropalleni tehty!

Taija K kirjoitti...

Paljon onnea! Käännekohta on ainakin se ollut, että neulominen muuttui koulun pakollisista töistä aivan vapaaehtoiseksi. Tämä tapahtui joskus 22 vuotta sitten.
Olen oppinut itsestäni sen, että olen aika sinnikäs tyyppi, jos tilanne niin vaatii. En hakkaa päätäni seinään turhan päiten, mutta jos tulos on vaivan arvoinen - kuten baijerilaissukat - teen sinnillä loppuun asti.

Annikainen kirjoitti...

Onnittelut. Sinulla on kiva blogi.

No yksi käännekohta oli kun neuloin ensimmäisen kirjoneuleeni kauan kauan sitten. Se oli norjalaismallinen, hupullinen takki ja se onnistui yli odotusten. Eräänä kesänä Veli lähti ystävyysjunamatkalle suureen itänaapuriin ja annoin takin lainaan. Se oli niin hieno että kelpasi veljellekin. Ja voi surkeus, sinne se takki jäi. Olen joskus miettinyt että jossain on joku jolla on lämmin, ihana villatakki. Katoavaista on maallinen omaisuus.

PS. Onpa miehelläsi Hieno kotitakki.

tiinaf kirjoitti...

Onnea onnea!
Minulla käännekohta on varmastikin ollut kolmiohuivin neulominen. Polvet tutisten kävin neulomaan, mutta yllätyin täysin. Minähän selvisin siitä! :-)

hannis kirjoitti...

Onnittelut!
Käsitöiden teossa on ollut minulle aina tärkeintä itse tekeminen. Lopputulokset eivät ole täydellisiä, mutta on ollut hyvä todeta, että aina jotain uutta oppii ja kannattaa yrittää uusia vaikeitakin juttuja

Merith kirjoitti...

Tänä vuonna on tapahtunut monia käännekohtia. Olen löytänyt blogit ja monia kanssaneulojia. Olen opetellut uusia tekniikoita, kuten neuloen luomisen ja tiimakantapään. Olen myös havainnut, että langan väri voi oikeasti olla oksettavaa.

Mari kirjoitti...

Onnea blogillesi ja arpaonnea minulle! ;)

Minulla ei ole varsinaista tekelettä, jota pitäisin käännekohtana, mutta ehkä lukion ensimmäisellä luokalla tapahtui kaksi suurta oivallusta, jotka tekivät minusta aktiivineulojan - sitä ennen neulomiseni oli ollut enemmän tai vähemmän kokeilua, vaikkakin olin jos siihenkin mennessä muutaman villapuseron, sukka- ja lapasparin tehnyt niin itselleni kuin muillekin. Mutta lukiossa joku luokkakaveri ehdotti, että alkaisin neuloa oppitunneilla, ja niin teinkin. Toinen luokkakaveri (vai olisiko ollut peräti sama) puolestaan vinkkasi, että hihat kannattaa neuloa yhtä aikaa kahdelta eri kerältä, ja sekös pisti tämän tytön neulomistahtiin vauhtia! :) Eikä vauhti ole vieläkään hiipunut... :)

Aiju kirjoitti...

Onnea (pian) 1-vuotiaalle!

Tuntuu, että koko viimeinen vuosi on ollut yhtä käännekohtaa, aikalailla kaikki on ollut uutta. Ehkä kuitenkin mainittavia ovat viimetalvinen Fifi-huivi (eka pitsineuleviritelmäni) ja sukista Jaywalkerit (eka englanninkielinen ohje). Toivottavasti näitä on vielä paljon edessäpäin, voin vain haaveilla tuollaisten ihanien mallien suunnittelusta.

Maiju kirjoitti...

Onnittelut blogillesi!

Ehkä tärkein käännekohta oli se, kun ysiluokalla neuloin ensimmäistä kertaa jotain lahjaksi: Jo pelkkä toiselle ihmiselle tekeminen oli äärimmäisen palkitsevaa, ja lahjan antamisessa oli ihanaa jännitystä. Viimeistään tuon tapahtuman jälkeen neulominen on ollut pakon sijasta rakas harrastus, ja useimmiten neulomukset myös syntyvät lahjana jollekulle toiselle.

Kanerva kirjoitti...

Käännekohta oli varmaan se, kun vajaa kolme vuotta sitten neuloin silloiselle maha-asukille hahtuvavaippahousuja. Ei meinannut lähteä kulkemaan sitten millään, mutta lähtihän se sitten...

kesän lapsi kirjoitti...

Paljon onnea ja pitkää ikää :O)

Käsityöinnostukseni uusi tuleminen alkoi "eksymisestä" blogien maailmaan. Kuukausien ajan seurasin muiden kauniita töitä ja innostuin lopulta uudestaan käsitöistä. Ihana ja antoisa harrastus.

kramox kirjoitti...

Onnea blogille! Ite tosin just huomasin unohtaneeni omani 1v synttärit..

Miulle se käännekohta oli varmaankin Jyväskylään muutto, jolloin piti keksiä itelle jotain tekemistä. Siitä lähtien muistan neuloneeni, vaikka sitä ennenkin neuloin aina jotain akryyliä koulumatkoilla.
Seuraava oli varmasti ensimmäinen neuletakki ihan omasta päästä, ja sen jälkeen ei oo tehny mieli neuloa ainakaan takkeja ohjeen mukaan.

Totoro kirjoitti...

Onnea! Jaywalkerit olivat mun ensimmäiset 2,5 mm puikoilla neulomani sukat, sitä ennen kuvittelin ettei kärsivällisyyteni riittäisi sellaiseen näpertämiseen. Kiva huomata olleensa väärässä.

Sigrid kirjoitti...

Kaikki merkittävät käännekohdat käsityöurallani ovat verrattain pieniä. Ne liittyvät pieniin oivalluksiin, jotka vaikuttavat lähinnä yksityiskohtiin: kuinka saada resori raidoittumaan kauniisti, miten napit on parasta ommella, miten päin silmukat kannattaa nostaa puikolle missäkin tilanteessa, miten huovuttaessa pääsee vähän helpommalla jne.

Onnittelut myös tältä suunnalta!

Silmukatti kirjoitti...

Onnittelut!
Blogistaniassahan on oikea taaperokerho koolla, kun yksivuotissynttäreitä on siellä sun täällä. :)

Minulle tulee kyllä mieleen merkittäväksi tapaukseksi ensimmäiseen neuleblogiin eksyminen ja tämän maailman avautuminen sen myötä. Monen näköistä käsityötä olen aina tehnyt, mutta nyt niillä on ihan uusi ulottuvuus.

Anteeksi muuten että unohdin vinkata sinulle siitä etanapipopostauksestani. Tarkoitukseni oli laittaa siitä sinulle samantien kommentti ja se unohtui... *nolottaa*. Keksin siihen pipoon eilen hauskan lisäjipon, lupaan laittaa viestiä jos joskus vielä ehtisin blogata siitä.

Jenny kirjoitti...

Onnea vaan!

Neulonnan käännekohdiksi voisin nimetä ne hetket, kun olen loikannut tasolta toiselle. Patalapputasolta lapasiin, sitten pipoon, sukkiin, palmikkoon, pitsineuleeseen ja vihdoin ja viimein villapaitatasolle.

Meeri kirjoitti...

Minulle tuli ahaa-elämys joskus kauan aikaa sitten. Olin vielä ala-asteella, kun neuloin kummitätille pyöröpuikoilla villapaitaa, joka oli pintaneuletta, siihen tuli mustekaloja oikeilla ja nurjilla silmukoilla. Muistelen, että kuvassa oli valkea paita. No, joka tapauksessa. Olin neulonut jo varmasti jokun 30 senttiä, kun äiti sattui huomaamaan, että työn on kierteellä. Sanoin että "eihän se haittaa, sehän suoristuu kun puikon ottaa sitten valmiista työstä pois".... Ei auttanut puikon ottaminen, tosin äiti oli reilu ja keri langat takaisin kerille sillä välillä kun minä aloittelin työtä uudestaan. Ei sen jälkeen ole ollut pyörönä tehtävä neule kierteellä!

Anni kirjoitti...

Onnea täältäkin!

Varmaan järisyttävin käännekohta pienellä neulojan urallani oli se, kun tajusin miten mukavaa neulominen onkaan. Muistan vieläkin kuinka alakoulussa neuloin nukelle kaulahuivia puoli vuotta. :o) Tottakai neuleblogeillakin oli osansa, kun huomasi että miten hienoja neuleita voikaan tehdä käsillä.

RiikkaS kirjoitti...

Onnea! Käännekohta: Äitini (joka neuloi perheen tarpeisiin) sanoi minulle, että älä sinä ala neulomaan. Olisi pitänyt jatkaa ompelulinjalla, kuulemma. En sitten ottanut onkeeni ja nyt on monta monituista ihanaa neulontavuotta takana.

Markka kirjoitti...

Vooooi :D Voi Velho! Aikamoinen kolli.
Ja upea kotitakki, ei parane omalle ukolle näyttää. Vonkaa kuitenkin itselleenkin tuollaisen.

Käännekohtia en osaa sanoa, koska oon vielä niin tuore käsitöiden harrastaja. Kaikki on tuntuneet neulovan muksusta asti, mutta mä perehdyin vasta alle kaksi vuotta sitten koko neulomiseen. Ennen sitä en lankarulliin päin vilkaissutkaan.

Käännekohta on siis koko harrastuksen aloittaminen :D
Ja ehkä neuleblogeihin tutustuminen, joka tuotti huimasti lisäinspiraatiota ja kannustusta muilta.

Sanni kirjoitti...

Näyttää isäntä saaneen hieno helmipanssarin suojakseen. Helmineule vetää vinoon ja taskut lerpattavat vain panssarinkutojan silmissä.

En voinut valita vain yhtä käännekohtaa, mutta karsin sentään ensimmäisistä ajatuksistani useimmat ja kiteytin neljään:

Käännekohta nro 1: Puikkojen löytyminen

Uudelleenlöysin puikot tänä syksynä ties kuinka pitkän tauon jälkeen. Abstraktilla tasolla liikuskeleva päivätyöni sai aikaiseksi valtaisan tarpeen konkreettiseen tekemiseen. Toisekseen tämänhetkisessä elämäntilanteessa harrastusten on hyvä olla kotona tapahtuvia - ainakin, jos haluaa edes hetkittäin pystyä harrastamaan.

Käännekohta nro 2: Perustaitojen virittely

Kun ottaa puikot esiin äärettömän pitkän kutomistauon jälkeen, täytyy viritellä perustaitoja. Olen löytänyt syksyn aikana yllättävän paljon hyvää mieltä peruskutomusten askartelusta. Samalla olen myös tullut tietoiseksi, että haastavammat neulomukset odottavat ihan kulman takana.

Käännekohta nro 3: Antamisen ilo.

Voiko olla suurempaa iloa kuin se, että näkee lahjansaajan ilahtuvat puikkojen loihtimasta lahjuksesta?

Käännekohta nro 4: Perussukat

Yksittäisistä neulomuksista käänteentekevin on ollut… perussukat. Oikeastaan se havainto, että sukkia voi kutoa ohuesta langasta. Asian huomaaminen nosti sukkakäsitykseni tälle vuosisadalle ja innosti jopa villasukkia vieroksuneen Miehen villasukkafaniksi.

iona kirjoitti...

Lukioaika oli ehkä suurin käännekohta, tutustuin silloin moneen neule- ja käsityöhenkiseen ihmiseen, jotka ovat rakkaita ystäviä vieläkin. Vietimme lukioikäisinä monet illat teen ja neuleen kera sekä ompelimme yhdessä - vaikka olin jo lapsena harrastanut paljon, lukiossa minusta tuli addikti :).

milliini kirjoitti...

Onnittelut blogin ikääntymisestä!

Käännekohtia neule-elämässäni on muutamia, ainakin blogin perustamisen laskisin yhdeksi. Bloggaaminen on nostanut neuleiden tasoa, ei sitä kehtaa joka rutkausta esitellä...
Ja se, että tunnustin itselleni olevani kirjoneuloja, enkä enää pyri siitä eroon. Kovasti vastustelin niinä aikoina, kun kirjoneuleet eivät olleet niin muodissa... Ja kas, nykyisin voinkin paistatella suosiossa noilla taidoillani.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut! Minun käännekohtia: On ollut sellaisiakin talvia etten ole saanut aikaan kuin puolikkaan villasukkaa... lasten(6kpl) ja työn ja työmaan laajennuksen yhteensovittamisen aikaan. Silloin tuntui että oli ihan fyysisesti kipeä kun ei ehtinyt tehdä mitään käsillään. Toinen käännekohta on kyllä tämä blogien löytäminen, mikä ihana ideoiden taivas. Vielä on keksimättä mistä lisää aikaa kelloon... -Nonna-

samettirusetti kirjoitti...

Taitaapi olla sama kuin monilla muillakin eli blogien löytäminen :) Välillä on ollut pitempää taukoa neulomisessa, mutta nyt blogien myötä ideoiden ja innostuksen taso on sellaisissa määrissä, ettei loppua neulomiselle tule. Ja konkreettisista töistä varmaan ensimmäinen itse suunniteltu neuletyö, joka oli leikkijänis kummipojalle. Olin 15 enkä paljoa jäänyt miettimään mitä teen, kuhan neuloin. Onneksi pörröinen lanka antoi paljon anteeksi :D Siinä oli neulomisen iloa, ja kyllähän sitä pupua poika sitten retuuttikin, ettei turhaan tehty.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut 1-vuotiaalle! :) Tosi hienoja neulomuksia olen palstallasi bongaillut. Käännekohtia omassa neulomisessani on ollut ensimmäinen itse tehty villatakki (rehellisyyden nimissä se oli bolero ja syntyi siis huomattavan pienellä vaivalla) - se että siitä ryökäleestä tulikin ihan käyttökelpoinen eikä se muistuttanut lainkaan koulun käsityötuntien muotopuolia tuotoksia, joissa kuvastuu lähinnä niiden luomisen aiheuttama tuskatila! Löysin siis neulomisen vasta vanhemmalla iällä sillee oikeesti.

Ja sitten toisena käännekohtana kun pystyi parin perustyön jälkeen jopa itse soveltamaan, keksimään, laventamaan ohjeita oman näköisiksi, ja tekemään ihan kokonaan omiakin. Esimerkiksi yhden näyttelyn yhteyteen (tauluissa loikkelehti sammakoita) virkkasin pienen, rautalangoilla sisustetun sammakon, jonka asentoja pystyy muotoilemaan mielentilansa mukaan :) tulos oli hellyttävä reppana, ja lopputuloksen aikaansaama tunne peräti äidillinen :) Mitä kaikkea sitä voikin neuloa! :)

Nina

Ipi kirjoitti...

Terveisiä satunnaisilta sivuilta!
Blogilista arpoi blogisi viisikkooni.